Nyt lasketaan jo tunteja koneen lähtöön. Tosin niitä on vielä yli yhdeksän. Laukut on lähes pakattu ja enää pari juoksevaa asiaa hoidettavana. Olen herkutellut vielä tuoreella ananaksella ja mangolla, kun niitä ei ehkä Suomessa tule niinkään syötyä. (Toisaalta Suomessa on mansikka-aika, nam!)

Lisäjännitystä viime päiviin on tuonut se, että bensa on taas kaupungista lähes loppu, tällä kertaa syynä on rekkakuskien lakko. Onnistuimme kuitenkin täyttämään tankin niin, ettei tarvitse huolehtia siitä, pääseekö lentokentälle saakka.

Asuntoasia on nyt ratkeamassa sillä tavalla, että taidamme kaikesta huolimatta olla jäämässä tähän nykyiseen asuntoomme. Kävimme viime viikolla katselemassa muutamia asuntoja, mutta nykyisemme on kuitenkin monessa suhteessa meille niin passeli, että parempaa on vaikeaa löytää. Mieshän jää Abujaan vielä muutamaksi viikoksi nyt, joten jos jotain aivan mahtavaa tulee vastaan sinä aikana, niin harkitsemme vielä muuttoa, mutta en kyllä usko että tuollaista ihmettä tapahtuu.

Blogini jää nyt kesätauolle, enkä itse asiassa ole aivan varma, jatkanko blogin kirjoittamista enää syksyllä. On tuntunut siltä, että uutuudenviehätys alkaa kadota niin Nigeriassa asumisesta kuin blogin kirjoittamisestakin. Mutta saa nyt nähdä, miltä syksyllä tuntuu.

Loppukevennykseksi nigerialaisaiheinen vitsi. Ei ole tarkoitus olla rasistinen, mutta kai kaikissa vitseissä piilee totuuden siemen...

Mies kuoli ja joutui helvettiin. Siellä hän saa selville, että jokaisella maalla on oma helvettinsä, ja hän päättää valita vähiten tuskallisen. Hän menee saksalaiseen helvettiin ja kysyy millaista siellä on. Hänelle sanotaan: "Ensin sinut laitetaan tunniksi sähkötuoliin. Sitten joudut makaamaan piikkimatolla toisen tunnin. Sitten saksalainen paholainen tulee ja ruoskii sinua lopun päivää."

Miehestä se ei kuulostanut hyvältä, joten hän päätti jatkaa matkaa. Hän meni käymään amerikkalaisessa ja venäläisessä ja monessa muussa helvetissä, mutta ne olivat kaikki samanlaisia kuin saksalainen helvetti. Sitten hän tulee nigerialaiseen helvettiin ja näkee pitkän jonon ihmisiä odottamassa sisäänpääsyä. Ällistyttävää, hän ajattelee. Mitä täällä tapahtuu?

Pitää vielä kirjoittaa yksi huomio nigerialaisista tavoista ennen kesälomalle lähtöä. Tämä minusta varsin huvittava tapa liittyy erilaisiin elämän taitekohtiin kuten häihin, syntymäpäiviin tai kuolemaan. Täällä on hyvin tavallista teettää kyseisen henkilön/henkilöiden kunniaksi erilaisia esineitä, joihin painetaan merkkipäivän olennaiset tiedot. Esimerkiksi kun kotiapulaisemme meni naimisiin, saimme heiltä kannellisen muovikipon (ihan tavallinen pakasterasian näköinen astia) jonka kylkeen on painettu hääparin nimet, päivämäärä sekä kiitokset muistamisesta. Olen nähnyt vastaavanlaisia tekstejä ainakin teekupeissa ja muissa arkisissa esineissä, ja olenpa nähnyt ihan tavallisen muovipussinkin, joka oli painatettu jonkun syntymäpäiväsankarin kunniaksi. Ensinäkemältä tällaiset esineet herättivät ainakin minussa suurta hilpeyttä, mutta tarkemmin ajatellen onhan se ihan järkevää. Kyllä se lähes päivittäin käytössä oleva muovikippo ainakin muistuttaa hääparista paljon enemmän kuin joku kaapin pohjalla pölyttyvä kiitoskortti.

Suomi-loma lähestyy, ja aloitin pakkaamisen tänään. Yksi matkalaukku on jo täynnä, toinen odottaa vielä vuoroaan. Ei kai lomalle muuten kahta matkalaukkua tarvitsisi, mutta kun toinen niistä täyttyy kaikenlaisista matkamuistoista ja viemisistä. Olen aivan hullaantunut afrikkalaisiin tekstiileihin ja puutöihin, joten niistä tuli jo ensimmäinen laukku täyteen. Toiseen sitten omat lomatavarat; sen pakkaaminen saa odottaa viikonloppuun.

Viime pe-su teimme kaveriporukalla viikonloppureissun Jos-nimiseen kaupunkiin. Se sijaitsee 3-4 tunnin ajomatkan päässä Abujasta koilliseen. Olin kuullut siitä paljon (hyvää), joten oli mukava vihdoinkin päästä käymään kaupungissa. Jos sijaitsee ylängöllä 1200 metrin korkeudessa, joten siellä on aika erilainen luonto ja ilmasto kuin täällä Abujassa. Siellä on paljon viileämpää kuin täällä, ja iltaisin ulkona istuessa piti etsiä villatakkia päälle. Mietin, että mitenkähän tarkenen Suomen kesässä...

Lauantaina teimme opastetun vaelluksen Josia ympäröivässä maastossa. Vaellus kesti 5,5 tuntia, ja siinä ajassa ehdimme nähdä monenlaista maisemaa. Josille tyypillisiä ovat varsinkin kummalliset kivimuodostelmat, joissa isojakin kivenlohkareita saattaa keikkua pienempien päällä. Sää suosi, sillä päivä oli puolipilvinen eikä ollut liian kuuma reippailuun.

Luonnossa emme valitettavasti nähneet mitään eläimiä, mutta kuulimme kylläkin monenlaisten lintujen hassuakin ääntelyä. Sunnuntaina suuntasimme verkkaisen aamun jälkeen Josin eläintarhaan katselemaan eläimiä kaltereiden takana. Siellä oli mm. leijonia, mitä ei täällä Abujan eläintarhassa ole. Ehdimme käymään myös käsityötorilla ennen paluumatkaa Abujaan.

Paluumatka ei alkanut ihan suunnitelmien mukaan, sillä meidän oli tarkoitus tankata, mutta se ei ollutkaan ihan niin yksinkertaista kuin olisi voinut kuvitella. Bensa-asemia kyllä löytyi, mutta ne myivät ei-oota. Muutaman hukkareissun jälkeen selvisi, että bensa on loppu koko kaupungista. Ei auttanut muu kuin jatkaa matkaa toivoen että löytäisimme jostain mustan pörssin bensaa. Siinä vaiheessa alkoi jo vähän stressata, koska Abujaan oli monen tunnin matka, ja perille olisi mieluiten päästävä ennen pimeän tuloa. Onneksi ei mennyt kauan, kunnes löysimme bensa-aseman, jolla oli bensaa, kylläkin reilusti yli normaalihinnan (täällä on normaalisti täsmälleen sama hinta joka asemalla). Oli helppo tunnistaa bensa-asema, jolla oli bensaa: sinne oli pitkä jono autoja sekä väkeä parveili bensapumppujen ympärillä. Kaaoksesta huolimatta mies tuli jo melko lyhyen odottelun jälkeen bensakanisteri mukanaan (liekö lahjonut jonkun että pääsi jonossa ohi...) ja pääsimme jatkamaan matkaa.

Viikonloppu oli bensashowta lukuunottamatta rentouttava, varsinkin kun majapaikka oli mukava ja kotoisa bed&breakfast erään sveitsiläis-nigerialais-libanonilaisen pariskunnan luona. Sielläkään ei ollut kaupungin tarjoamaa sähköä, joten generaattori oli ahkerasti käytössä. Sen käyttö on kuitenkin tosi kallista, joten se sammutettiin aina kun mahdollista, mm. yöksi. Sähköä ei ollut ihan koko aikaa päivälläkään, mutta eipä se juuri haitannut.

Täällä on nyt sadekausi parhaimmillaan/pahimmillaan. Sadekauden aluksi kuurot olivat lyhyitä ja niitä tuli lähinnä iltaisin ja öisin. Nyt ollaan päästy siihen vaiheeseen, että ulkona on usein pilvistä ja saattaa sataa tihuuttaa vaikka koko päivän. Varsinkin tämä viikko on ollut  kovin harmaa. Lämpötila laskee pilvisinä ja sateisina päivinä 20-25 asteeseen.

Kuten on jo tullut ilmi, niin lähden siis matkaan ensi maanantai-iltana, ja saavun Suomeen tiistaina 15.7. Viivyn Suomessa nyt ensialkuun neljä viikkoa, ensin yksin ja miehen liittyessä seuraani myöhemmin. Sitten reissaamme vähän muuallakin, ja paluu Abujaan on 30.8. Eli kokonaiset 1,5 kk Pohjolan lomaa edessä! Tutuille tiedoksi: minulla on edelleen suomalainen kännykkänumeroni, mutta siinä on ollut jotain ongelmia, joten en takaa että se toimii ainakaan ihan heti. Sähköpostia luen varmaan lähes päivittäin. Saa ottaa yhteyttä (vaikka en lupaakaan että ehdin näkemään kaikkia)!

Että lomallakin voi olla kiire... Viimeinen Abujan lomaviikko käynnistyi eilen, ja jotenkin on ollut kauheasti tekemistä, tai ainakin mielessä on monta hoidettavaa asiaa. Ehkä suurin syy kiireeseen on se, että saimme eilen kirjeen, jossa kerrottiin vuokrasopimuksemme umpeutuvan kuukauden päästä. Se ei tietenkään tullut yllätyksenä, mutta yllätys oli sen sijaan uuden vuokran suuruus. Vuokramme kerrottiin nousevan n. 60 prosentilla! Odotimme kyllä vuokrankorotusta, mutta emme missään tapauksessa noin suurta!

Nyt olemme sitten käynnistäneet uuden asunnon etsinnän. Olimme katsomassa paria asuntoa tänään, ja lisäksi kiersin kyselemässä muutamissa muissa paikoissa, mutta mitään sopivaa ei ole vielä löytynyt. Sinänsä ei ole aihetta paniikkiin, sillä mies sai tingittyä vuokrannousun n. 30 prosenttiin (ilmeisesti täällä voi tinkiä jopa vuokrasta), ja sen pystymme jotenkuten maksamaan, jos mitään muuta ei löydy. Aikaakaan asunnon etsintään ei ole kovin paljoa, sillä minä lähden Suomeen jo maanantaina ja mies seuraa perässä muutama viikko myöhemmin. Ja vanha vuokrasopimus tosiaan umpeutuu sillä välin kun olemme lomalla.

Vuokrannousun syyksi esitettiin dieselin hinnan nousua sekä sähkönjakelun heikentymistä. Nämä asiat ovat yhteyksissä toisiinsa siis sillä tavalla, että kun sähkönjakelu ei toimi, niin compound joutuu käyttämään dieselillä toimivaa generaattoria lähes vuorokauden ympäri (kirjeen mukaan jopa 18-20 h / vrk). Käy vähän sääliksi vartijoitamme, joiden koppi sijaitsee aivan generaattorin vieressä niin että he joutuvat olemaan generaattorin korviahuumaavassa metelissä lähes koko ajan. Puhumattakaan sitten niistä lukuisista ihmisistä, joilla ei ole generaattoria, ja jotka joutuvat olemaan arvaamattoman sähkönjakelun armoilla. Monilla ihmisillä täällä on sähköä vain muutama tunti päivässä. Niin kuin varmaan on jo käynyt selväksi, sähkönjakelu on yksi Nigerian suurimmista haasteista.

Ps. Olimme muuten viikonloppuna reissussa. En ole ehtinyt kirjoittaa siitäkään, mutta tulee se vielä... Ja eilen kävin lääkärissä, ja nyt olen malaria-free!

Yksi asia mistä on pitänyt jo pitkään kirjoittaa on ihmisten puhuttelu ja tervehdykset. Ensinnäkin täällä käytetään muodollisempaa kieltä kuin mihin on tavallisesti tottunut, eli kaikkia tervehditään tyyliin Good afternoon ja Good evening jos ei ole tosi hyviä tuttuja. Sitten kaikkia vieraampia (ja itseasiassa monia tutumpiakin) puhutellaan tyyliin Herra/Rouva/Neiti se ja se. Esimerkiksi koulussa kaikki oppilaat puhuttelivat opettajia – ja myös me opettajat toisiamme – tällä tavoin. Joitakin puhuteltiin Mr/Mrs/Miss Sukunimi, kun taas joillekin oli vakiintunut tittelillä ja etunimellä puhuttelu. Itse halusin että minua kutsuttiin Mrs. Etunimeksi, koska se tuntui vähemmän muodolliselta.

Ihmisiä tavatessa on tapana kysyä ensinnäkin How are you? eli mitä kuuluu. Jos tapaa aamulla, esim. töihin mennessä, on lisäksi hyvin tavallista kysyä How was your night? Se vaikutti aluksi hyvin tunkeilevalta kysymykseltä, mutta olen vain oppinut vastaamaan Fine, and yours? miettimättä sen kummemmin mitä kysyjä oikeastaan halusi tietää…

Henkilökohtaisten kuulumisten lisäksi on myös kohteliasta kysyä, kuinka kyseisen henkilön perhe voi, esim. puoliso, lapset, jne. Siitäkin huolimatta ettei olisi koskaan näitä henkilöitä tavannutkaan! Tämä tuntui aluksi ihan kauhean kummalliselta, mutta nyt siihen on jo tottunut. Vaikka en kyllä vieläkään osaa oikein luontevasti vaihtaa kaikkia näitä tervehdysfraaseja, joten joidenkin mielestä käyttäydyn varmaan kauhean epäkohteliaasti.

Tämä liittyy sitten myös sellaiseen asiaan kuin hierarkiaan, joka on kyllä täällä paljon voimakkaampaa kuin Pohjoismaissa. (Pohjoismaat ovatkin varmaan maailman vähiten hierarkisia yhteiskuntia.) Ihmisen asema vaikuttaa hyvin paljon siihen miten häneen suhtaudutaan, esim. pomon ja alaisen suhde on täällä paljon mutkikkaampi kuin kotona. Valkoisiin myös suhtaudutaan automaattisesti kunnioittavammin kuin muihin. Mies on kertonut noloista tilanteista töissä, kun tuntemattomat ihmiset automaattisesti olettavat että hän on toimiston pomo, koska on valkoinen, vaikka itseasiassa yksikön johtaja on nigerialainen mies.

Meidän työntekijöillemme (kotiapulainen + satunnaiset autokuskit) olemme Ma / Madam sekä Sir tai vielä useammin Master (miehestä). On jotenkin vaivaannuttavaa, kun he jotka pitävät itseään alhaisemmassa asemassa olevina, kumartelevat ja pokkuroivat meille kuin jollekin korkea-arvoisille ihmisille. Itse kun en osaa kuvitella olevani sen kummoisempi kuin hekään, vaikka maksammekin heille palkkaa. Ollessani vielä koululla töissä meinasin revetä nauramaan yhdesti kun toivotin yhdelle koulun puutarhureista hyvät huomenet, ja vastaus oli kutakuinkin "Yes Madam good morning thank you" + kumarrukset päälle.

Luulen, että valkoiset ovat täällä suosittuja työnantajia hyvän palkanmaksukyvyn lisäksi juuri sen takia, että heistä monet eivät ehkä lähde mukaan sellaiseen simputtamiseen kuin paikalliset. Hierarkian toinen puoli on nimittäin se, että täällä pomot saattavat käyttää asemaansa hyväkseen ja haukkua alaisiaan aika estottomasti. Muutenkin täällä välillä selvitellään asioita sellaisilla äänenpainoilla, että heikompaa hirvittää. Mutta sitten kun asia on selvitetty, niin taas hymyillään ja ollaan kavereita. Että ei sellaista suomalaista jurottamista J Joku kuukausi sitten kuulin, että parlamentissa oli joku käsiteltävä asia kuumentanut tunteita siinä määrin, että oli ihan jouduttu käsirysyyn sellaisin seurauksin, että yksi kansanedustaja sai sydänkohtauksen ja kuoli.